top of page

Koululääketieteelle iloa energioista


Copyright: Flickr/celeste343

Copyright: Flickr/celeste343


Pranic Healingin pääopettaja Master Choa Kok Sui on moneen kertaan muistuttanut, että Pranic Healing on täydentävä hoitomuoto, ja että sairauden ollessa vakava tulee hoidettava viedä lääkärin hoitoon. Samalla kannattaa toki kysyä myös apua kokeneilta energiahoitajilta, jolloin paraneminen on nopeampaa.

Mutta koululääketieelle voi myös olla suurta apua ja iloa energiahoidoista, energialääketieteestä. Pranic Healingin parissa toimii monia lääkäreitä, jotka onnistuneesti yhdistävät koululääketieteen ja Pranic Healingin. Tämä on tilanne monissa muissa maissa, mutta me täällä Suomesssa odotamme vielä saavamme lääkäreitäkin tutustumaan Pranic Healingiin!

USA:ssa toimii urologi Eric Robins. Hän kertoo työstään muutamilla Pranic Healing YouTube-videoilla. Hän sanoo, että Pranic Healing on erityisen käyttökelpoinen apu, kun on kyseessä potilaille kivuliaat tutkimukset, kuten esimerkiksi eturauhas- ja virtsarakkotutkimukset.

Kun Pranic Healingia käytetään kipua lievittämään – tohtori Robins käyttää tästä englanninkielistä nimitysta ”Pranic Anesthesia” – niin jopa 75% potilaista tuntee olonsa tutkimuksen aikana mukavemmaksi kuin jos tällaista kivunlievitystä ei olisi samalla annettu. Eräälle suomalaiselle naiselle tehtiin vatsalaukun tähystys ja samalla hän sai Pranic Healing hoitoa kipua lievittämään. Sairaanhoitaja oli kuulemma useaan otteeseeen kysynyt häneltä, että eikö hänellä todellakaan ole kipuja tutkimuksen aikana…? Ja hyvä asia tietysti on, että Pranic Healingilla kipua lievittävänä menetelmänä ei ole negatiivisia sivuvaikutuksia:-)

Pranic Healing tekee myös verinäytteen oton helpommaksi niillä potilailla, joiden verisuonta on näytettä otettaessa vaikea löytää. Tietynlaisella energiavärähtelyllä voidaan saada verisuoni hetkeksi hiukan pullistumaan ja siten tulemaan paremmin näkyville. Myös verenvuodon tyrehdyttämiseen voidaan käyttää tiettyä värähtelytaajuutta. Tästä taidosta on suuri hyöty sekä pienemmissä että suuremmissa leikkauksissa.

Myös tulehdusten hoidossa kannattaisi sairaaloissakin ottaa Pranic Healing käyttöön. Koululääketieteen tietoa ja Pranic Healing taitoa yhdistämällä voidaan vakavat tulehduskierteet saada nopammin hallintaan.

Ja vielä yksi tärkeä syy: sairaaloiden stressaantunut henkilökunta saisi helpotusta viikottaisilla / päivittäisillä heille annettavilla Pranic Healing stressi-hoidoilla, ja he jaksaisivat aamusta iltaan auttaa ja palvella potilaita virkeinä ja hyvällä mielellä.

7 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page