top of page
Writer's pictureFanny Johansson-Stockford

Talousuutiset – ja Kriyashakti

2013-03-15 22.37.52

Kuten on tapani, luin päivän lehden tänään. Näinä aikoina huono talous tekee otsikoita. En ehdi montaa riviä lukea, kunnes tulee vastaan jokin talousaiheinen artikkeli jossa aiheena on jonkun yleishyödykkeen budjetin tai varojen leikkaus; joko oma kotikunta karsii sosiaali- ja terveydenhuoltotoimen kuluja, tai opintotuen muokkaamista niin että valtion osuus vähenee (mikä johtaa kasvavaan epätasa-arvoon), tai että Posti karsii palveluistaa että jakelu tapahtuu entistä harvemmin, tai jokin infrastruktuuriprojekti ajetaan alas/säästetään pois kokonaan/laitetaan jäihin koska valtion/kunnan/ulkopuolisen toimijan rahoitus ei riitä. Ja muutama sivu eteenpäin minua tuijottaa vielä pahempi uutinen; lapsiköyhyys on lisääntynyt viime 20 vuotta. Mihin ollaan menossa? Ihan oikeasti, mihin ollaan menossa?

Voisin jatkaa jaarittelua vielä pitkään. Näen ympärilläni yhteiskunta joka menee takaisin luokkayhteiskuntaan, jossa yhä vähemmän on tarjolla apua haavoittuvaisille ryhmille; lapset, nuoret, sairastavat, vanhukset, ja työttömät.

Huolestun lasten, omani ja kaikkien lasten, tulevaisuudesta. Minun lapset ovat nyt n 6 ja 4 v, ja heillä, kuten muillakin lapsilla, on erilaiset tulevaisuuden näkymät kuin mitä minulla oli samanikäisenä. Paljon enemmän riippuu siitä, miten hyvin minä vanhempana pystyn heitä avustamaan taloudellisesti. Entäs jos joku meistä vahemmista sairastuu vakavasti, joutuu pitkäaikaistyöttömäksi, tai joutuu yksinhuoltajaksi, mitä kauhistuttava ajatus!

Vaan ei kannata päivitellä ja masentua. Se ei nyt todellakaan auta yhtään mitään. Parempi siis tehdä jotain! Jos olisin kiinnostunut politiikasta, niin viimeistään nyt nousisin barrikaadeille, tai ainakin puhujapöntölle.

Mutta minähän olen pranic healer-toimija, ja mietin, miten voin vaikuttaa minun ja perheen tulevaisuuteen niin, että näemme aina tien eteenpäin, mitä tahansa elämä sitten tuo eteen. Ja pranic healerina voin tehdä tosi paljon! Iso osa tästä on Kriyashakti – oppi miten varaus toimii energiatasolla, ja miten voit toteuttaa päämääräsi ja toiveesi. Opit myös suhtautumaan henkilökohtaiseen talouteesi järkevästi, ja miten toimia jotta saavutat sen minkä tavoittelet ja minkä tarviit. Kun tästä tulee osaksi tavallista arki-elämänne, lapset oppivat ja he voivat enevässä määrin vaikuttaa omaan tulevaisuuteen.

Olen menossa kertaamaan Kriyashaktikurssin Helsinkiin nyt helmikuun viimeisenä viikonloppuna. Tule sinäkin mukaan!

14 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kommentit


bottom of page